maanantai 14. syyskuuta 2009

bloggaaminen

Oppilas kirjoittaa työssäoppimisen blogia. Hän kirjoittaa siinä työtehtävistään. Blogia on siis oppimispäiväkirja verkossa. Kirjoittaessaan työtehtävistään oppilas joutuu uudelleen käsittelemään tekemisensä ja muuttamaan sen kirjalliseen muotoon. Tämä on vaikeaa ja työlästä, pitää ponnistella, että saisi kirjoitettua tekemisensä ymmärrettävään muotoon. Työ kannattaa, koska ymmärrettävään muotoon kirjoittaessa oppilas pyöräyttää päässäänkin oppimansa ymmärrettävään muotoon ja NAKS: oppilas oppii.

Kts. Silencio ja mielellään koko ruudulla.

lauantai 16. toukokuuta 2009

3d:n ja elävän kuvan yhdistämistä hauskasti

Katso Tästä, ja löytänet youtubesta lisää.

Ainemaatio

Kuten yleiseti on tiedettyä, Lybecker on dominoinut ainemaatiota jo parin vuoden ajan. Varmista dominanssin jatkuminen käymällä äänestämässä joko Coyboysia tai Valintaa ainemaatiossa.

tiistai 31. maaliskuuta 2009

Nukkeanimaation aateliset

Pat ja Mat ovat taas täällä. Katsokaan kuinka yksinkertaisesti ja nerokkaasti sarja on animoitu.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Äänen voima

Saatiin tänään taas todettua. Tuore nukkeanimaatio sai siihen suoraan suunnitellun musiikin ja da daa: se kuin heräsi elämään, ääni toi sille tunnelman ja ääni antoi sille odotuksen ilmapiirin.

Ääni merkitsee elokuvassa väh. 50%.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Animaattorin käsi


Kun nukkeanimaattori alkaa kuvata uutta otosta, hänen pitää ensiksi miettiä mitä siinä tapahtuu. Hän käy mielessään tapahtumat liike liikkeeltä läpi. Hän esimerkiksi kokeilee tärkeimpiä asentoja nukella ennen kuin aloittaa. Ennalta suunniteltu on puoliksi tehty.

perjantai 13. maaliskuuta 2009

torstai 12. maaliskuuta 2009

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

lisää terkkuja filkkareilta

Filkkareilla näin erään unkarilaisen animaation, joka on esiinkaivamisen arvoinen. Katso KJFG NO. 5, jos löydät.

KJFG NO. 5 osoittaa hyvien ideoiden merkityksen. Vaikka se on hyvin ja huolella animoitu, ei siinä ole mitään mitä ei Lyben oppilas osaisi tehdä. Varsinkin, jos vain haluaa.

KJFG NO. 5 voitti Tampereen filkkareiden yleisöpalkinnon.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

hahmosuunnittelusta

Sattumalta kuulin radiosta tänään, kun Yrjö Kukkapuro puhui haastattelussa joskus 60-luvulla kalustesuunnittelusta. Hän on yksinkertaisen muodon ja pelkistämisen puolestapuhuja. Lisäksi hän on erittäin menestynyt muotoilija, yksi suomalaisen muotoilun kulmakivi.

Radiohaastattelussa hän sanoi, että monimutkaiset muodot ja ylimääräinen krumeluuri hämää tai peittää suunnittelun heikkouden. Hänen mielestä on rohkeaa suunnitella yksinkertaista, koska yksinkertaisesta muodosta huomaa heti, jollei se toimi tai ole kaunis. Sopusuhtaisuus ja muodon puhtaus on alastomana esillä pelkistetyssä esineessä.

Minusta sama pätee animaatiohahmoon. Suunnittelija piilottaa taitamattomuutensa monimutkaisuuteen.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Terveisiä Filkkareilta

Happy Max esitettiin viime lauantaina Tampereella legendaarisessa Hällä- elokuvateatterissa. Paikalla oli mukavasti katsojia. Näytöksen muut elokuvat olivat tasokkaita dokumentteja ja fiktioita. Happy Maxin ei tarvinnut hävetä ollenkaan seurassa. Yleisö oli mukana tarinassa ja leffan vitsit naurattivat. Mikä parasta, aplodit elokuvan jälkeen tulivat sponttaanisti ja olivat varmasti näytöksen kuuluvimmat.

perjantai 27. helmikuuta 2009

hiihtoloma

Tänään alkaa hiihtis. Minä en aio päivittää blogia loman aikana, koska olen silloin hiihtämässä. Viikon päästä maanantaina sitten taas.

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

tiistai 24. helmikuuta 2009

lyhyesti

"Mitenkä voi keksiä 20 sekuntiseen animaatioon tarinan?" kysyy oppilas, "Sehän on mahdotonta keksiä niin lyhyttä tarinaa."

Entä mainokset, eiväthän ne kestä 5 sekuntia pidempään. Katsokaa Mordillon animaatiota.
Kolmessa esimerkissä lyhyin on 5 sekuntia ja pisin 15. Ei huonoja.

tip tip tip

Kesken tunnin kuulin ulkoa: tip tip tip, aivankuin sataisi tai vesi tippuisi. Menin ikkunalle, kokeilin sitä, ja huomasin sen muuttuneen lämpimäksi. Aurinko lämmittää, kevät voittaa. Äkkiä vielä hiihtämään ja luistelemaan!

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Filkkarit

Tampereen elokuvajuhlia ei onnistuta tänäkään vuonna pitämään ilman Lybeckerin osallistumista. Arto Koukkulan, Silja Aitto-ojan, Emmiina Jokisen ja Markus Tervolan Happy Max osallistuu festivaalien opiskelijasarjaan. "Koulunäytöksiä" on 7 kpl, joista puolet ovat Taideteollisen korkeakoulun näytöksiä, yksi paikallisen TTVO:n näytös, yksi ulkomaisten koulujen näytös. 7. näytöksessä on Happy Max. Siihen näytökseen on kerätty parhaat kaikista muista Suomen mediakouluista, yhteensä 8 elokuvaa. Kaikki muut elokuvat on tehty ammattikorkeakouluissa, Happy Max on ainoa, joka on tehty 2. asteen oppilaitoksessa.

Hyvä Happy Max ja tekijätiimi!

Linkki Filkkareiden sivulle

perjantai 20. helmikuuta 2009

Dokumenttianimaatiota

Marjut Rimminen on tehnyt animaation "some protection" (Iso-Britannia 1987), joka kertoo vankilaan joutuvan nuoren naisen tarinan. Elokuva on samalla animaatio ja dokumentti. Tarina on tosi mutta kuvitettu animaationa. Linkki tosielämään on päähenkilön ääni. Hän on animaation kertoja.
Animaatio on hyvä muoto kertoa vaikeasta aiheesta. Lisäksi katsojan on helpompi samaistua animaatiohahmoon, kuin livenä kuvattuun henkilöön.

Täytyy myöntää, että joka päivä kirjoittaminen on kova vaatimus!

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

kertomukset

Jostakin sattumuksesta tulee tarina. Eli ensin pitää tapahtua, ennenkuin siitä tulee tarina. Tarinasta tulee kertomus, kun se kerrotaan esimerkiksi puhuen, kirjoittaen, piirtäen tai jopa tehden siitä elokuvan. Eli kertomus on kerrottu tarina.

Kun työssäoppimispäiväkirjan tekee blogina, niin toiveena on, että saadaan koottua erilaisia kertomuksia työssäoppimisesta. Työssäoppimisen blogatut kertomukset hyödyntävät niin opettajaa, luokkakaveria, työpaikkaohjaajaa kuin bloggaajaa itseään. Kun oppimiskokemuksen kertaa kertomuksen muodossa, sen joutuu vielä jäsentelemään itselleen uudestaan. Uudelleen jäsentely tekee oppimisesta syvällisen kokonaisuuden.

Minun kertomukseni työssäoppimisesta menee näin. Kun olin 90-luvulla työssäoppimassa Ylellä lastentoimituksessa Tampereen Tohlopissa, minulla ei aina ollut paljon tekemistä. Niinpä mittailin Ylen käytäviä ahkeraan katsellen ympärilleni. Syyksi riitti milloin mikäkin kynänhakureissu. Ilmeisesti olin käytävien mittailussa niin ahkera, että minusta tuli ihmisille tuttu ainakin näöltä. Jopa kuuluisa Markus Kajokin alkoi tervehtimään minua.

Euroopan laiskin

Minä olen ehkä Euroopan laiskin blogin kirjoittaja. Siihen tulee tänään muutos, koska olen käynnistänyt tapahtumaketjun, jota ei voi enää pysäyttää. Nimittäin olen vaatimassa omilta työssäoppimaan meneviltä oppilailtani blogia työssäoppimispäiväkirjana. Se voi olla kirjoitusta mutta siinä voi olla valokuvia, piirroksia tai mitä vaan asiaan liittyvää.

Aion vaatia, että oppilaat päivittävät blogiaan päivittäin! Mutta en voi vaatia sitä, jos en itse ensiksi pysty täyttämään vaatimuksia. Niinpä tästä päivästä alkaen täydennän blogiani päivittäin 5 kertaa viikossa.

En kuitenkaan aio käyttää tähän 20 minuuttia enempää, eikä oppilaidenkaan tarvitse sitten, kun menevät sinne työssäoppimaan.

Tärkeintä on päivittäinen bloggaaminen ja kertomukset.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Voiko blogi olla työssäoppimispäiväkirja?

Niinpä!

Minä aion selvittää tämän asian hetimiten. Työssäoppimispäiväkirjat ovat monesti yksipuoleista luetavaa mutta entäpä, jos se olisikin blogi, johon päivittäin työssäoppija kirjoittaisi tarinan, tapahtuman siltä päivää.

Monesti ajatellaan, että työssäoppimisen tärkein juttu on oppia tekemään asioita uusilla välineillä. Minäpä uskallan väittää, että työssäoppimisessa yhtä tärkeää on aistia työpaikan ilmapiiriä, kuinka siellä ollaan, mistä jutellaan ja miten tullaan toimeen toisten kanssa. Blogissa ei tarvitsisi olla aina, mitä on tehnyt työksi kunakin päivänä vaan myös pieniä huomioita työpaikalta.

Sitten, kun työssäoppija sutasee kymmenessä minuutissa blogin ennen kotiin lähtemistä, niin sitä sitten lukevat niin opettaja, kuin luokkakaveritkin. Näin saadaan kaikki tietää, mitä kuuluu.

tiistai 13. tammikuuta 2009

Tööd ja tegemised

Minä etsin leffaa netistä mutta en lötänyt muuta kuin Nukufilmin sivuilta elokuvasta esittelyn.

Tööd ja tegemised by Hardi Volmer. Tööd ja tegemiset on hyväntuulinen pieni nukkeanimaatio, joka hassuttelee toimeliaan maalaiskylän kustannuksella.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

bbc:n animaatiot

Jos kohta wolf daddy oli kuoliaaksi naurattajani niin Animolla tehty Father and Daughter soittelee sieluni herkempiä kieliä. Minua mielyttää sen eheä tyylillinen kokonaisuus ja ruskea värimaailma, josta tulee mieleen mustavalokuvauksessa käytettävä toonausmenetelmä. Leffa on oscar -voittaja ja se löytyy bbc:n animaatiosivuilta, josta löytyy jos minkäkin tyylistä animaatiota.

Tsekatkaa vaikkapa: Astronauts tai Rabbit. Rabbit on voittanut useita palkintoja. Se on tosi outo yhdistelmä hellyyttäviä hahmoja ja vinoutunutta tarinaa. Mikähän on tekijän sanoma? Entä kuinka elokuva on tehty? Veikkaampa, että After effectsiä tai muuta sen kaltaista ohjelmaa on käytetty.

perjantai 9. tammikuuta 2009

daddy wolf

on se animaatio Koreasta, josta syksyllä keuhkosin.

Siinä esitetään erilaisia itämaisia taistelulajeja. Jos kuka onkaan tekemässä animaatiota, jossa taistellaan, kannattaisi tsekata.

Minusta se on kuoliaaksi hauskuttaja.

daddy wolf

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

animation sucks

On olemassa ainakin yksi todenmukainen dokumentti animaation teosta ja sen opiskelusta. Dokumentti seuraa kahden nuorukaisen ensitutustumista animaation maailmaan.

Linkki

tiistai 6. tammikuuta 2009

huomenna

Aletaan taas. Kova kevät on tiedossa ja uusia animaatiota. Oletteko muuten katsoneet ohjelmasarjaa Leffagenret? Se tulee vielä yle areenalta. Käsikirjoittajalle sieltä löytyy vinkkejä.